Nettikätilöintiä ja toiminnan kehittämistä

Posted by Pauliina on September 14, 2011 in Nettikätilö, Opinnot, Oppimassa, SoMeAVAT, Sometiedottajakurssi, Sometu, Työssä oppiminen |

Verkoston toiminnan kehittämistä

Sometu (sosiaalinen median oppimisen tukena) on kasvanut neljässä vuodessa yli 4000 jäsenen verkostoksi. Sometu oli itselleni ensin rakas harrastus, joka muuttui mielenkiintoiseksi nettikätilön työksi AVO-hankkeessa. Kerroin viime blogikirjoituksessa Sometu-verkoston taustoista sekä keväällä tehdyn jäsenkyselyn tuloksista. Verkoston toiminnan kehittämisessä on tärkeätä pitää yhteyttä muihin samanlaista työtä tekeviin. Silloin saa vertaistukea ja voi vaihtaa kokemuksia.

Nettikätilöintiä

Olin Antti Poikolan kanssa järjestämässä 13.-14.5.2011 Mikkelissä Otavan Opistolla netti- ja verkostokätilöiden työpajaa, ensimmäistä yhteistä kokoontumista. Tässä linkki nettikätilö – Google-hakuun. Nettikätilöintipajan ohjelma koostui pääosin osallistujien välisestä kokemusten jakamisesta. Sessiokuvaukset löytyvät täältä. Osallistujilla oli toisiaan täydentävää asiantuntemusta muun muassa ryhmäfasilitoinnista, sosiaalisesta mediasta, verkostoanalyysista ja ennenkaikkea erilaisia kokemuksia niin onnistumisista, kuin pieleenkin menneistä kokeiluista verkostokätilöinnissä.Osana tätä tapahtumaa kävimme kuuntelemassa Kari A. Hintikan esityksen Johdatus verkostojen analyysiin. Esityksessä oli mukana Sometu, sillä Kari on yksi Sometun perustajista ja jäsenistä. Hän kuvaili Sometun kuuluvan aika- ja osallistumisulottuvuuksiltaan pysyviin tai jatkuvuuteen tähtääviin ja avoimiin verkostoihin. Koordinointi, sisältäen aktivoinnin ja ylläpidon, on ohjaavan toiminnan muoto verkostossa Sometulla. Sometu-verkoston jäsenten rooleista Kari nosti esiin supernoodin, ryvästäjän, silloittajan, verkottujan, seurattavan sekä seuraajan. Jos on kiinnostunut verkostoanalyyseistä, niin voi liittyä mukaan avoimeen Facebook-ryhmään Verkostoanalyysi ja Facebook-sivulle Verkostoanatomia.

Bambuser-videot nettikätilöintityöpajasta:
http://bambuser.com/channel/Oskari/broadcast/1651116
http://bambuser.com/channel/Oskari/broadcast/1651892
http://bambuser.com/channel/Oskari/broadcast/1651905
http://bambuser.com/channel/villevenalainen/broadcast/1651941
http://bambuser.com/channel/PauliinaMakela/broadcast/1651937
http://bambuser.com/channel/PauliinaMakela/broadcast/1652051
http://bambuser.com/channel/PauliinaMakela/broadcast/1652284

Verkostoista ja nettikätilöinnistä löytyvät mm. blogikirjoitukset: Sisäpiiriläiset ja nettiverkostojen kätilöintiVerkostojen vietävänä, osa 1Verkostojen vietävänä, osa 2, Sosiaalisen median yhteisöllisyys, Hei, me törmäytetään parvia- kouluttajana sosiaalisessa mediassa, Valmiina keskustelemaan avoimuudesta ja dialogista Otavan opiston pajassa ; ) #nettikätilöinti, Otavan opiston paja käynnissä #nettikätilöinti sekä kokonainen blogi Nettikätilöinti.

Verkoston nettikätilönä toimiminen on jatkuvaa tietovirtojen seuraamista, uuden oppimista, tapahtumien järjestämistä sekä tiedottamista.

Sometu-verkoston toiminnan kehittäminen

Sometun jäsenkyselyn pohjalta nousee esiin jäseniltä toive, että

1) kuukausitapahtumia järjestetään (mahdollisesti Tampereen seudulla), selkokielistä opastusta aloittelijalle ja sosiaalisen median ABC-kurssi vasta-alkajille sekä tapahtumia ympäri maata

Tämä alueellinen toive otettiin huomioon jo elokuussa, kun Sometun kesätapahtuma, Qelluntai, järjestettiin Valkeakoskella. Sometun kuukausitapahtumat, Some-infopisteet järjestetään kerran kuussa Tampereen keskustassa. Sometulaiset ovat tervetulleita saamaan tietoa Sometun toiminnasta, tapahtumista sekä sosiaalisesta mediasta. Paikalla olijoiden kanssa voi verkostoitua. Kuukausitapahtumaa emännöin minä. Annan opastusta sosiaalisen median palveluihin kirjautumiseen sekä käyttöön, kuten Facebook, Twitter, Qaiku, Google+, Delicious, Ning, Flickr, LinkedIn, Second Life, Prezi, Bambuser, Vimeo jne. On helppoa pulahtaa sosiaalisen median maailmaan turvallisessa vierihoidossa. Osallistuminen on maksutonta, eikä vaadi ilmoittautumista.

Uusille jäsenille on tällä viikolla toimestani kirjoitettu jokaisen omalle sivulle kommenteihin tervetulotoivotus, joka sisältää kysymykseni: “Kuulisin mielelläni, että voinko auttaa sinua jotenkin, että saisit enemmän irti yhteisestä verkostostamme?” Näin alennetaan aloittelijan kynnystä saada apua Sometu Ningin käytössä.

Olen ollut aktiivisesti yhteydessä erilaisten verkostojen vetäjiin ja pyytänyt heitä ilmoittamaan omia tapahtumiaan Sometu-tapahtumiin.

2) mainostakaa verkostoa aktiivisesti

Teen parhaani pitääkseni Sometu-verkostoa aktiivisesti näkyvillä eri sosiaalisen median kanavilla ja eri verkostoissa. Sometu-verkostoa mainostava ja sosiaalisen median tietoa jakava Matkatoimisto SoMe on ollut mukana ITK2010-konferenssissa, DCL2010-konferenssissaITK2011-konferenssissa sekä mobiilikesäkoulussa ja tulee jatkossakin olemaan mukana vastaavissa tapahtumissa.

3) sähköpostiin tietoa tärkeimmistä/suosituimmista keskusteluista tai uusista innovaatioista

Verkostoviestejä lähetetään jatkossakin ja niihin pyritään kokoamaan tulevien tapahtumien lisäksi tietoa toivotuista keskusteluista ja uusista innovaatioista.

Lisää toimenpiteitä saa ideoida verkoston jäsenten ja ylläpitäjien toimesta ja olenkin sitä jo pyytänyt eri kanavilla, mm. Facebookissa ja Yammer-kanavilla.

Tags: ,

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Copyright © 2010-2024 Oppimassa All rights reserved.
Desk Mess Mirrored v1.7.2 theme from BuyNowShop.com.