Tammikuun paja etänä, osa VI: Oma käsikirjoitus ja kuvaukset

Posted by Pauliina on January 15, 2011 in iPhone, Oppimassa, Paja, SoMeAVAT, Sometiedottajakurssi, Video |

Harjoitustyö, oma käsikirjoitus ja kuvaukset videolle

Pohdintaa ennen aloitusta

Miten itse koen tekemisen?

  • Koen videon käsikirjoittamisen ja videon kuvaamisen näin alkuun haasteellisena, koska luonteelleni on tyypillistä, että heti pitäisi tulla hienoa jälkeä. Teen nyt töitä itseni kanssa, että pääsen tästä tunteesta yli. Pidän mielessä, että podcast-harjoituksen kanssa oli sama tilanne, mutta pääsin alkuvaikeuksien kautta voittoon.
  • Päätin kirjoittaa oman käsikirjoitukseni tähän blogikirjoitukseen. Etänä työskentely (flunssaisena) on hieman rajoittavaa, kun ei voi olla pajassa paikan päällä vaihtamassa ajatuksia muiden. Omaa tilannettani helpottaa, kun kotona on mies paikalla. Hän lupasi tarvittaessa auttaa minua. Ensin suunnittelin tekeväni kissoista uuden videon, mutta sitä ei suositeltu. Vaihdoin aiheeksi iPadin, joka on meillä testattavana viikon. Meillä on reilu puolituntia aikaa kirjoittaa käsikirjoitus ennen lounastaukoa ja sen jälkeen on kaksi tuntia aikaa kuvata, editoida ja julkaista video.

Miksi teen videon?

  • Teen videon, koska haluan oppia tekemään videoita.

Mitä hyötyä videosta on sinulle?

  • Opin parhaiten videoiden merkityksen, kun teen niitä itse. Haluan ottaa videot käyttöön omassa työssäni.

Mikä on videosi premissi (yksi lause, joka kuvaa videota)?

  • iPad tekee minut onnelliseksi tai iPad lisää onnellisuutta elämääni

Vinkkejä Jereltä videon editointiin

Vinkkejä Annelta

Vinkki Kati Jordanilta

  • Ruudunnauhoitus tarkoittaa sitä, että nauhoitetaan kaikki mitä tietokoneen ruudulla tapahtuu.

Käsikirjoitus

Käsikirjoitus ei ole kirjallisuutta. Käsikirjoitus on suunnitelma, jonka avulla elokuva/video voidaan kuvata. Mitä tarkempi suunnitelma, sitä tehokkaammin itse tuotanto eli kuvaukset sujuvat.

Ensin keksin aiheen ja premissin.

  • iPad tekee minut onnelliseksi

Sitten kävin keräämässä kuvausrekvisiittaa. Kuvaukset tulen tekemään omalla iPhone4 32GB puhelimellani.

  1. iPad ja laatikko
  2. iPhonen laatikko
  3. MacBook Air
  4. onnen nappulat
  5. sydän stressipallo
  6. Aurinkoa ja iloa arkeen -siivousliina
  7. OMG! ja WTF? leimasimet
  8. Lehmä-pehmolelu
  9. Sammakko-pehmolelu
  10. C-kasetteja
  11. VHS-videokasetteja
  12. Nintendo Wii
  13. Xbox360
  14. Rubikin kuutio
  15. vanhoja Nokia-puhelimia

Alku – Alkusysäys

  • Kuvataan kodista löytyviä erilaisia laitteita eri ajanjaksoilta välähdysmäisesti

esittely

  • Kuvataan iPadia muiden Applen tuoteperheen tuotteiden kera

keskikohta

  • Kuvataan iPadin toiminnallisuuksia

loppu

  • Onnellisuuden esineillä ympäröity iPad

Huomioita kuvausten jälkeen

  • Käsikirjoitus kannattaa olla kuvausten yhteydessä lähellä ja noudattaa sitä.
  • Valaistus on tärkeätä.
  • Videosta tuli helposti epätarkka, kun tarkennus ei toiminut. Jouduin kuvaamaan useamman pätkän uudestaan tämän takia.
  • iPhonella kuvaamisessa tulee muistaa pitää puhelinta vaakasuorassa. Jouduin poistamaan monta videopätkää, kun unohdin tämän.

iMovie

  • Käynnistin MacBook Airillani iMovie-ohjelman ensimmäisen kerran. Ohjelma halusi ensin tehdä kaikista videoistani thumbnailsit, joten siihen menee aikaa 12 minuuttia. Joudun odottamaan, että pääsen editoimaan.

Äänimaailma

Editointi

  • Aina ääni ennen kuvaa leikkauksessa.
  • Kuvatessa kannattaa kuvata riittävän kauan paikalla olevaa kuvaa, helpottaa editointia. Kameran täytyy olla välillä paikallansa kuvaamassa.
  • Katsojaa ei saisi hämmentää vaihtamalla kuvattavan henkilön kulkusuuntaa kesken.
  • Katso koko kuvattu materiaali läpi ennen editoinnin aloittamista.
  • Lumessa on vaikea kuvata kirkkaalla säällä, kuva palaa helposti puhki.
  • Stillkuvat pitää ylivaloittaa lumimaisemassa.
  • Tarkenna kuvan tummimpaan pisteeseen, kun kuvaat iPhonella lumimaisemassa.
  • Pidä huoli, että kuva ja ääni pysyvät samassa matkassa siirrettäessä.

Tärkein huomio tammikuun pajasta

  • Tekemällä oppii 😀

Tags: , , , , , , ,

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Copyright © 2010-2024 Oppimassa All rights reserved.
Desk Mess Mirrored v1.7.2 theme from BuyNowShop.com.